Elämäniloa arkeen-
turvallisesti ja kiirettömästi
ELÄMÄNILOPALVELU – TUKEA MYÖS LÄHEISILLE
Kun oma läheinen ikääntyy, huoli hiipii helposti arkeen.
Onko hänellä seuraa? Onko päivissä mielekkyyttä? Pääseekö hän yhä ulos, kokemaan ja osallistumaan – vai jääkö arki neljän seinän sisälle?
Nostalgian Elämänilopalvelu on olemassa sekä ikäihmistä että heidän läheisisiä varten. Palvelu tuo arkeen tutun, turvallisen ja ammattitaitoisen elämänilo-ohjaajan, jonka kanssa läheinen saa elää omaa arkeaan ei vain selviytyä siitä.
Me emme vain ole vain läsnä. Me teemme, liikumme ja koemme yhdessä.
Yhdessä tehden kodin arkiset askareet, esimerkiksi ruoanlaitto, leipominen, kevyet siivoustyöt, pyykkihuolto herättävät muistoja, vahvistavat toimintakykyä ja antavat tunteen osallisuudesta. Tutut tuoksut ja maut avaavat keskusteluja, naurua ja muistoja – hetkiä, joissa läheinen saa olla osa tekemistä, ei sivustakatsoja.
Ulkoilu kanssamme on muutakin kuin lyhyt kierros korttelissa. Se voi olla rauhallista kävelyä luonnossa, puistossa istuskelua, torilla käyntiä tai kahvihetki kodin ulkopuolella. Ulkoilu toteutetaan aina turvallisesti, asiakkaan jaksamista kuunnellen – niin, että ulos lähteminen on odotettu hetki, ei ponnistus.
Kulttuuri tuo elämään väriä ja merkitystä myös ikääntyessä. Elämänilopalveluun voi kuulua käyntejä elokuvissa, konserteissa, tansseissa, taidenäyttelyissä ja kaupungin kulttuuritapahtumissa – tai elämän tärkeissä paikoissa, joihin yksin ei enää olisi helppo lähteä. Nämä hetket vahvistavat kokemusta siitä, että elämä jatkuu ja siihen saa yhä kuulua elämyksiä.
Kaikki tekeminen on kiireetöntä, turvallista ja asiakkaan voimavaroihin sovitettua. Aina tuttu elämänilo-ohjaaja luo luottamuksellisen suhteen, joka näkyy rauhallisempana ja rikkaampana arkena – myös läheisten näkökulmasta.
Elämänilopalvelu tukee kotona tai hoivakodissa asumista, lisää arjen turvallisuutta ja tuo päiviin sisältöä, iloa ja merkitystä.
Läheisenä saat mielenrauhan: tiedät, että lähimmäisesi ei ole vain hoidettu – vaan kohdattu, osallistettu ja hän on mukana arjessa.
Jokaiselle asiakkaalle laaditaan henkilökohtainen palvelusuunnitelma, koka oikeuttaa arvolisäverottomaan palveluun. Palvelu toteutetaan lämpimästi, arvokkaasti ja kiireettömästi – aina tutun ja osaavan elämänilo-ohjaajan kanssa.
Palvelemme Tampereella, Kangasalla ja Nokialla.
Sopimuksen mukaan myös muilla paikkakunnilla.
Kodin askareita yhdessä tehden
Asiointi-ja saattaminen kodin ulkopuolelle
Ulkoilu ja kulttuuri
Avustaminen peseytymisessä
Hinnasto
Elämänilo paketti KLASSIKKO 2 h/vko
Säännöllinen viikottainen tapaaminen tutun elämänilo-ohjaajan kanssa 2h/vko- 4 krt. kuussa. Kuukausisopimus vähintään 1 kk.
Hinta alv 0% tilapäinen tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 48,75€/krt (24,37€/h kotitalousvähennyksen jälkeen)
75€/vko
Elämänilo-paketti KULTAINEN 4 h/vko
Säännöllinen viikoittainen 4 tunnin tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa Voidaan jakaa kahteen tapaamiskertaan. Tapaamisia on 4-8 krt/kk, yht. 16h/kk. Kuukausisopimus vähintään 1 kk.
Hinta alv 0 % tilapäinen tai alentunut toimintakyvyn. Kotitalousvähennyksen jälkeen 84,50 €/krt ( tuntihinta 21.12€/h kotitalousvähennyksen jälkeen).
140€/vko
Elämänilo-ohjaaja käynti tuntiveloitus
Yksittäinen tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa 1h, minimiveloitus 1,5h.
Arkisin ma-pe klo 8.00-18.00 välillä
Hinta alv 0% tilapäinen tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 26€/h
40€
Elämänilo-ohjaaja käynti tuntiveloitus
Yksittäinen tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa 1h, minimiveloitus 2 h.
Arkisin ma-pe klo 18.00-22.00 välillä
Hinta alv 0% tilapäinen tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 35,75€/h
55€
Elämänilo-ohjaajan käynti tuntiveloitus
Yksittäinen tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa 1 h, minimiveloitus 2 h.
Lauantai klo 8-16.00 välillä
Hinta alv 0% tilapäinen tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 39€/h
60€
Hintoihin sisältyy:
Palvelupakettien hintoihin sekä yksittäisiin käynteihin sisältyy: alv 0% (yli 75 v. tai alentunut toimintakyky), matkakulut (Tampereen alueella, muut sopimuksen mukaan) sekä pysäköintimaksut. Palvelupaketti sopimukset väh. 1 kk/laskutus.
Elämänilo paketti KLASSIKKO 2 h/vko
Säännöllinen viikottainen tapaaminen tutun elämänilo-ohjaajan kanssa 2h/vko- 4 krt. kuussa. Kuukausisopimus vähintään 1 kk.
Hinta alv 0% yli 75 v. tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 48,75€/krt (24,37€/h kotitalousvähennyksen jälkeen)
75€/vko
Elämänilo-paketti KULTAINEN 4 h/vko
Säännöllinen viikoittainen 4 tunnin tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa Voidaan jakaa kahteen tapaamiskertaan. Tapaamisia on 4-8 krt/kk, yht. 16h/kk. Kuukausisopimus vähintään 1 kk.
Hinta alv 0 % yli 75-vuotiaille tai alentuneen toimintakyvyn omaaville. Kotitalousvähennyksen jälkeen hinta on vain 84,50 €/krt ( tuntihinta 21.12€/h kotitalousvähennyksen jälkeen).
140€/vko
Elämänilo-ohjaaja käynti tuntiveloitus
Yksittäinen tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa 1h, minimiveloitus 1,5h.
Arkisin ma-pe klo 8.00-18.00 välillä
Hinta alv 0% yli 75 v. tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 26€/h
40€
Elämänilo-ohjaaja käynti tuntiveloitus
Yksittäinen tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa 1h, minimiveloitus 2 h.
Arkisin ma-pe klo 18.00-22.00 välillä
Hinta alv 0% yli 75 v. tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 35,75€/h
55€
Elämänilo-ohjaajan käynti tuntiveloitus
Yksittäinen tapaaminen elämänilo-ohjaajan kanssa 1 h, minimiveloitus 2 h.
Lauantai klo 8-16.00 välillä
Hinta alv 0% yli 75 v. tai alentunut toimintakyky, kotitalousvähennyksen jälkeen 39€/h
60€
Hintoihin sisältyy:
Palvelupakettien hintoihin sekä yksittäisiin käynteihin sisältyy: alv 0% (yli 75 v. tai alentunut toimintakyky), matkakulut (Tampereen alueella, muut sopimuksen mukaan) sekä pysäköintimaksut. Palvelupaketti sopimukset väh. 1 kk/laskutus.
Kotitalousvähennys
Elämyspalvelut Nostalgian arjen apu- ja elämänilopalvelut oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Voit vähentää 35 % kotityöpalveluiden, siivouksen ja hoivapalveluiden hinnasta verotuksessasi (omavastuu 150€/vuosi). Kotitalousvähennyksen maksimin on 1600€/hlö/vuosi.
Vähennystä saa esimerkiksi siivousavusta, kodinhoidosta, asioinneista, ruoanlaitosta ja ikäihmisten arjen tueksi tarjottavista palveluista.
Vähennys koskee omaa kotia, vanhempien tai isovanhempien kotia sekä vapaa-ajan asuntoa. Ilmoittaminen onnistuu helposti OmaVerossa 14A lomakkeella – saat meiltä selkeän erittelyn työn osuudesta. Säilytä kuitit tehdystä työstä!
vero.fi sivuilla on kattavat tiedot kotitalousvähennyksen vähentämisestä.
Kotitalousvähennys tekee palveluistamme edullisen ja helpon tavan saada arkeen apua!
Arvonlisäveroton palvelu ikäihmisille
Elämyspalvelut Nostalgian ikäihmisille suunnatut elämänilopalvelut voidaan tuottaa arvonlisäverottomina, kun asiakas on yli 75-vuotias tai hänen toimintakykynsä on selvästi alentunut iän, sairauden tai vamman vuoksi.
Alvittomia palveluita voivat olla esimerkiksi:
asiointi- ja saattopalvelut
kodinhoito ja arjen apu
ulkoilu, seurustelu ja tapahtumaohjaus
ruoanlaitto ja kevyt siivous
Alvittomuus perustuu asiakkaan kotona asumisen tukeen. Tarvittavat selvitykset tehdään luottamuksellisesti yhdessä asiakkaan ja omaisten kanssa. Tilaa maksuton tutustumiskäynti!